|
|
Etusivu
-
|
13.5.2012 Viime aikoina on eletty kansainvälisiä Romahdus Päiviä: Ranskassa Nicolas Sarcozy romahti Francois Hollanden edessä; Kreikan vaaleissa kahden entisen valtapuolueen yhteenlaskettu ääniosuus romahti liki 80 %:sta...
|
-
|
Lastensuojelu on jälleen otsikoissa. Erityisesti viimeaikojen perhesurmat ovat herättäneet aiheellisen keskustelun siitä, tavoittaako apu kaikkia tai onko avusta ollut hyötyä. Lapsiasiavaltuutettu [i] on lausunut, että...
|
-
|
1.5.2012 Palasimme vaimo Outin kanssa illansuussa viikon aurinkolomalta eli keväiseltä työleiriltä mökillä. Tullessa pihalla oli vielä kasa (katolta tippuneita) menneen talven lumia, lähtiessä pihan pinnassa...
|
-
|
Puhelinpalvelut sosiaali- ja terveysalalla Puhelinpalveluiden tarjonta sosiaali- ja terveysalalla on jo laajaa. Lause joka kuulostaisi varmaan oudolta, jos sama argumentti olisi esitetty 1980-luvulla. Puhelimen käyttö erilaisissa työympäristöissä...
|
-
|
Kielen kehittymistä ei voi estää edes suomen kielen lautakunta. Sata vuotta vanhaa tekstiä on hauska lukea, mutta pari sataa vuotta vanhemmasta tekstistä on jo vaikeampi saada selvää. Yhtenä iltana keskustelimme...
|
-
|
Hyvät ministerit Maria Guzenina-Richardsson ja Stefan Wallin, Viimeaikaisten keskusteluiden perusteella vaikuttaa siltä, että olette hallituksen epäsuosituimmat ministerit. Käsittääkseni osa saamastanne kritiikistä...
|
-
|
12.4.2012 Näin kertoo ruotsalainen Expressen-lehti. Amazonin papukaija Blue oli kolmen kuukauden ikäinen, kun se tuli Grönvikien perheeseen Gävlessä viime syyskuussa. Nyt maaliskuussa talon ulko-ovi jäi kerran auki, ja Blue...
|
-
|
4.4.2012 THL:n nettisivusto julkaisee Kaventaja -nimistä verkkopalvelua (kaventaja.thl.fi), jossa on tietoa hyvinvointi- ja terveyseroista ja niihin vaikuttamisen keinoista. Kaventajan uusi kolumnisti Harri Vertio listaa "viisi kovaa kaventajaa",...
|
-
|
2010-luvun Suomessa on suuret sosioekonomiset terveyserot. Korkeakoulutuksen saaneet, ylemmät toimihenkilöt ja hyvätuloiset elävät vanhemmiksi ja pysyvät paremmassa kunnossa kuin alemmat luokat. Siirrytään vuoteen...
|
-
|
1.4.2012 Mari Kiviniemi jysäytti tänään uutispommin ilmoittamalla, ettei aio enää tavoitella keskustan puheenjohtajuutta. Viisas päätös. Kiviniemi johti keskustan viime keväänä puolueen historian...
|
-
|
28.3.2012 Täytän 63 vuotta elokuussa ja syyskuun alusta lukien jään täyseläkkeelle. Niinpä YP tarvitsee uuden päätoimittajan, ja sellaiseksi on nyt nimitetty 1.5.2012 lukien 43-vuotias valt. tri Tuukka Tammi...
|
-
|
Tulipa työpaikallemme tilakonsultti, jonka tavoitteena on kehittää laitoksemme tilaratkaisuja. Pelkkä toimeksianto antoi ymmärtää, että hänen tehtävänsä oli käännyttää ihmiset...
|
-
|
19.3.2012 Laki velvoittaa antamaan ruotsinkielistä varusmieskoulutusta ainakin yhdessä armeijan joukko-osastossa . Joukko-osasto ei ole varuskunta . Varuskunta on isompi kokonaisuus, johon kuuluu useita joukko-osastoja. Joukko-osasto suhtautuu...
|
-
|
18.3.2012 Ilmailualan Unionin puheenjohtaja Juhani Haapasaari on lähettänyt tänään sunnuntaina medialle tiedotteen, jossa hän kehottaa Finnairin salaisia lisäbonuksia saaneita ”harkitsemaan bonusten takaisin maksua....
|
-
|
Joulukuussa 2011 ilmestyi EU:n huumeseurantakeskuksen EMCDDA:n julkaisu "European drug prevention quality standards.” Tammikuussa 2012 puolestaan YK:n huume- ja rikosvirasto UNODC järjesti Wienissä asiantuntijakokouksen valmistelemaan...
|
-
|
11.3.2012 Väestö ikääntyy, kestävyysvaje uhkaa, euro on kriisissä, AKT:n sisällissota heiluttaa kohta BKT:tä, herra-aateli jakaa salaisia bonuksia toisilleen, hyvät veljet ostavat ja myyvät asuntoja sopuhintaan...
|
-
|
1.3.2012 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on julkaissut kaksi kirjaa, Viiden vuoden yksinäisyys (Teos 2005) ja Hiljaisten historia (Teos 2007). Luin näistä ensimmäisen tuoreeltaan ja ällistyin: kuivana talousmiehenä...
|
-
|
Suomi oli pitkään tunnettu suljetuista markkinoista ja monopoleistaan, joiden seurauksena ovat monesti kalliit hinnat ja huono palvelu. Esimerkiksi takseilla on edelleen monopoli. Linja-autoliikenteen monopolia on alettu purkaa EU:n mahtikäskyllä....
|
-
|
19.2.2012 Kaksi kuukautta autossaan metsätiellä olleen 45-vuotiaan ruotsalaismiehen tarinan (josta eilen kirjoitin) peruskuvio alkaa hahmottua, Aftonbladetin tänään (19/2) julkaisemien lisätietojen valossa. Ensinnäkin...
|
-
|
18.2.2012 Siperian hönkäilyt ovat pitäneet huolta siitä, että tämä talvi on ollut koko Euroopassa aivan kamala: pakkasta, lunta ja kovia tuulia on ollut Espanjassa asti. Uutiset ovat kertoneet kylmyyteen kuolleista kymmenistä...
|
-
|
Tuollainen kysymys tuli kohdalleni varsin eläväisen ja reippaan 14-vuotiaan pojanvesselin esittämänä viime viikolla kesken ruokailuni. Ei opettaja aina saa ruokailurauhaa peruskoulussa mutta tällä kertaa nuorukaisen...
|
-
|
Presidentillä ei juuri ole valtaa, ja siksi joidenkin mielestä kiihkoilu presidentinvaaleissa on naiivia. Toisten mielestä kulttuuri ja tunteet eivät ylipäänsä kuulu politiikkaan. Mistä ne tulivat presidentinvaaleihin?...
|
-
|
VR on saanut asiakkailtansa satikutia jo pitkään. Junien kulku on ollut epäluotettavaa. Ironisesti kaikkein surkeimmin ovat kulkeneet yhtiön lippulaivat Pendolinot. Usein kuultu säännöllisten junamatkailijoiden tokaisu...
|
-
|
30.1.2012 1945–49 syntyneet suuret ikäluokat ovat harvinaisen poliittinen sukupolvi. Sen sisältä liityttiin 1960- ja 70-luvuilla sankoin joukoin puolueisiin, erityisesti demareihin ja keskustaan, ja polvi on äänestänyt...
|
-
|
25.1.2012 Kylmä tosiasia on, että Pekka Haaviston on lähes mahdoton voittaa Sauli Niinistöä. Tein eilen pienen laskuharjoituksen. Ensimmäisellä kierroksella annettiin 3,060 milj. ääntä, josta Niinistö...
|
|
|
|