Suomi on saanut mainetta hyvästä hallinnostaan. Päätökset hoidetaan ripeästi. Asiat päätetään tasa-puolisesti. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on päässyt palkintosijoille hallinnon läpinäkyvyyden ja lahjonnan vähäisyyden vuoksi.

Uutta hallintokulttuuria seuratessa on valitettavasti todettava, että hyvä maine on menneen talven lumia. Kun valtionhallinnon resursseja vähennetään, samanaikaisesti lisätään valvontaa, seurantaa ja raportointia. Valtiolle ja kunnalle annetaan samalla uusia tehtäviä ilman, että voimavarat lisääntyisivät. Vähennetyllä henkilöstöllä on vähemmän aikaa omaan ydintehtävään, jonka määrä vääjäämättä lisääntyy. Joko laadusta on nipistettävä tai päätöksentekoon kuluu merkittävästi enemmän aikaa.

Esimerkkinä voisin kertoa hiljan päättyneestä tutkimuslupaprosessista. Hankkeessa haluttiin yhdistää klinikasta kerättyjä tietoja kansallisiin rekisteritietoihin. Päätöksentekoon saatiin kulumaan yli kolme vuotta. Asetelmallisesti tai tietojen käytön suhteen hakemuksessa ei ollut mitään ongelmallista. Aikaa vain kului käsittelevien virkailijoiden vaihtuessa ja paperien hautautuessa käsittelemättömien hakemusten pinoon. Kuluipa valmiin luvan kirjoitusvirheen korjaamiseenkin viisi kuukautta. Onni onnettomuudessa oli, että lupaa odotti kliinikko. Miten hankala tilanne olisi ollutkaan, jos väitöskirjantekijä olisi ollut määräaikainen apurahatutkija? Yksikään rahoittaja ei suvaitse vuodesta toiseen raporttia, jossa kerrotaan hankkeen aloituksen viivästyneen tutkimuslupapäätöksen uupuessa.

Missä vika? Mitä avuksi? Valtion ns. tuottavuusohjelman nimissä on avustava henkilökunta siirtynyt joko muihin tehtäviin, eläkkeelle tai joidenkin laitosten kohdalla työttömyyskortistoon. Asiantuntijat saavat siis itse vastata työaikaraportoinnista, postituksesta, laskuista, matkakuittien skannauksesta ja kokouskahvien tilaamisesta. Osa näistä tehdään palkattomana ylityönä, osa taas virka-aikana. Vaikka tuottavuus näennäisesti näyttäisi nousevankin, ei tuotosten määrä nouse lainkaan.

Entä jos turhasta toisillemme raportoimisesta luovuttaisiin? Entä jos avustavaa henkilökuntaa palkattaisiin lisää, jopa rutiinitehtäviä tekemään? Näin asiantuntijat voivat keskittyä siihen, mitä he osaavat. Ajan kuluessa voisimme palauttaa uskon suomalaiseen hyvään ja tehokkaaseen hallintoon. Samalla koko yhteiskunnan ja erityisesti julkisen sektorin tuottavuus parantuisi.

Mika Gissler