Nyt kun joulu on taas ohi, moni varmaan tuskailee tavarapaljoutta. Perheessäni on ollut jo kauan tapana ostella joululahjoja pitkin vuotta – erityisesti alennusmyynneistä. Nyt jouduin tekemään pari täsmäiskua tavarataloihin joulun alla. Onneksi kaupassakäynti oli nopeaa, sillä väenpaljous, ihmisten stressi ja ärtyneisyys ei mieltä ylentänyt.
Vanha kansa sanoo, että aika tavaran kaupitsee. Moni tulkitsee tätä niin, ettei mitään kannata heittää pois. Tulevaisuudessa kun voi tulla tarve juuri tälle tavaralle. Kaikilla lienee muistoja edesmenneistä sukulaisista, joiden tavaroista on löytynyt hillitön määrä roinaa, kuten käytettyjä, mutta huolellisesti putsattuja viilipurkkeja (tarpeellisia esimerkiksi istutustyössä) tai huolellisesti kolmioksi viikattuja muovipusseja (käteviä muuttaessa). Valitettavan usein perilliset ovat kuitenkin kuskanneet nämä hartaasti kerätyt aarteet suoraan kaatopaikalle.
Välipäivinä siivotessani työhuonettani kävin läpi työhön liittyvää kirjallisuutta. Nykyinen sähköinen todellisuus saattaa vierastaa vanhojen kirjojen säilyttämistä. Vuosikymmen sitten muuttaessamme saimme ohjeen, että kaikki vanhat pölyiset kirjat pitää viedä kaatopaikalle ja suunnata katseemme tulevaisuuteen. Ilman historiaa ei tulevaisuutta voi rakentaa. Niinpä "salakuljetimme" vanhoja tilastokirjoja, luokituksia ja viranomaisselvityksiä omiin huoneisiimme ja arkistoihimme.
Emmekä ehtineet olla viikkoakaan uusissa toimitiloissa, kun sosiaali- ja terveysministeriön virkamies toivoi saavansa 50 vuoden takaisia vanhoja terveydenhuoltotilastoja esitelmäänsä varten. Mieli teki vastata, että valitettavasti heitimme kaikki julkaisut juuri toissaviikolla pois. Sen sijaan kuitenkin toimitin tarvittavat tiedot. Varmuuden vuoksi kopioin tuhoamispäätöksen tehneelle tiedoksi STM:n virkamiehen sähköpostin. Vanhoilla pölyisillä kirjoilla on oma arvonsa.
Kirjastot ovat yksi julkisista palveluista, jotka edelleen ovat kaikille ilmaisia. Suuri urakka on kuitenkin laajentaa käyttäjäkuntaa. Nettimaailmaan tottuneet haluavat tietysti aineistot heti ja pelkkä ajatuskin kirjastossa käymisestä tai kirjan tilaamisesta kauempaa voi tuntua mahdottomalta ajatukselta – oli sitten kirjasto lähellä tai kaukana. Niinpä kirjojen jakaminen sähköisesti on hyvä vaihtoehto!
Erityisen hyödyttävää on vanhojen kirjojen digitalisoiminen, sillä niin kaikki tiedon tarvitsijat voivat saada aineiston käyttöönsä. Tekijänoikeuskysymykset ovat tärkeitä, mutta ainakin julkisin varoin kerättyjen tilastojen ja julkisin varoin tehtyjen tutkimusten tulosten pitäisi olla kaikkien ilmaiseksi saatavilla.
Joidenkin tieteellisten lehtien digitalisoimista on vaikeuttanut vaatimus, että vuosikymmeniä sitten julkaistujen artikkelien kaikilta kirjoittajilta pitäisi kysyä suostumus artikkelin julkaisemisesta sähköisessä muodossa. Kun yhdessä tieteellisen lehden numerossa saattaa olla 30–40 eri kirjoittajaa, saattaa digitalisointi tyssätä siihen. Tuskinpa kenelläkään tutkijalla on vastaväitteitä sähköistä julkaisemista vastaan – pääsääntöisesti tieteellisestä julkaisemisesta kun ei saa kirjoituspalkkioita.