Etsi

Gissler

Junauudistuksia

VR on saanut asiakkailtansa satikutia jo pitkään. Junien kulku on ollut epäluotettavaa. Ironisesti kaikkein surkeimmin ovat kulkeneet yhtiön lippulaivat Pendolinot. Usein kuultu säännöllisten junamatkailijoiden tokaisu on, että nyt on niin kiire, ettei voi ajatellakaan Pendolinon kyytiä.

Jos on junien kulku ollut heikkoa, niin rautateiden hintapolitiikka unohtui pitkäksi ajaksi viime vuosisadalle. Viime vuonna vihdoinkin alettiin myydä ennakkolippuja, joita saattaa saada vähän käytetyille vuoroille jopa puoleen hintaan. Täysin ymmärrettävää onkin, että nämä ennakkoon ostettavat liput ovat voimassa vain valitulle vuorolle. Bonuksena matkustaja voi nykyisin vielä itse valita paikkansa, halusi sitten vastakkaisia paikkoja tai vaikkapa allergiapaikkoja.

Uudistuksen myötä vanha ykkösluokka eli entinen Business-luokka poistui, ja se korvattiin Ekstra-luokalla. Toisen luokan paikat kulkevat nykyisin Eko-luokan nimellä. Aiemmin kalleimmat liput olivat joustavia. Myös tavallisia junalippuja oli mahdollista ostaa ilman paikkaa. Tämä oli kätevää esimerkiksi silloin, jos aikataulusta ei ollut varmuutta.

Olin joulukuussa Turussa päiväseltään. Kun en tiennyt paluumatkan tarkkaa aikataulua, ostin VR:n nettikaupassa Ekstra-lipun. Kokouksen venyessä huomasin yhtäkkiä, että nettikaupassa ostamassani lipussa luki, että lippu on voimassa ainoastaan siinä merkityssä junassa. Niinpä kokouksen loputtua lähdin puolijuoksua kohti asemaa – ja ehdin kuin ehdinkin lipussa merkittyyn junaan.

Matka Helsinkiin sujui rattoisasti Ekstra-luokan ainoana matkustajana. Arvattavasti olisin voinut vaihtaa tiskillä liput seuraavaan junaan, mutta mitä jos tiskillä olisikin ollut pitkät jonot ja juna on lähdössä. Lipun olisi voinut tietysti ostaa myös junassa, mutta siitä rangaistaan viidellä eurolla. Tällainen hintapolitiikka ei suosi junamatkustamista. Ainakin lyhyillä matkoilla junaan pitäisi voida hypätä joustavasti, eikä siitä pitäisi ainakaan lisähinnoin rangaista, etenkin jos lippu on jo ostettuna.

Huvitukseni oli suuri, kun luin VR:n asiakaslehteä (http://www.vr.fi/fi/index/asiakaspalvelu/matkaan_lehti.html, linkki tosin antaa linkin puolen vuoden takaiseen lehteen). Siinä yleisöltä tulleessa palautteessa marmatettiin samasta asiasta. Mutta mitä vastaa palveleva VR? Se ei kiinnitä mitään huomioita uuden lippujärjestelmän puutteeseen, vaan kehuu uutta lipun ennakko-ostomahdollisuutta. VR:n sanoin:

 Avoin paluu poistui lippuvalikoimasta, ja sen tilalle tuli mahdollisuus ostaa  ennakkolippu, jonka hinta on edullisimmallaan noin kaksi kuukautta ennen matkaa. 

Joko VR:n henkilökunnan luetun ymmärtämisessä on vikaa tai sitten he vähän välittävät asiakaspalautteesta. Toivottavasti joustavat liput saadaan oikeasti joustaviksi pikaisesti. Sarjaliput ovat nimittäin nykyisin ainoat mahdolliset joustavat liput. Niitä tosin pitää ostaa kymmenen kappaletta, ja ne ovat voimassa vain kuusi kuukautta. Vähemmän soveltuva vaihtoehto vähän matkustaville.
 
 

Julkaistu 1. helmikuuta 2012 9:23 by Dialogi
Anonyymit kommentit on estetty
Oikeudet omistaa Community Server Telligent Systems