”Tuntuu niin mukavalta, että minut todella halutaan jonnekin”, totesi huippututkija vastikään lähtiessään Amerikkaan perustamaan tutkimusyksikköään. Näin kertoo professori Anu Wartiovaara hiljattain julkaistussa kolumnissaan Suomen Lääkärilehdessä. Hallitus toisensa perään on ohjelmassaan julistanut tukevansa korkeatasoista tutkimusta. Tarvetta on edelleenkin korostaa, sillä Wartiovaaran mukaan Suomi vuotaa kärkitutkijoitaan ulkomaille.

Vielä parikymmentä vuotta sitten suomalaistutkijoilla oli tapana lähteä tohtoriväitöksen jälkeen Yhdysvaltoihin opiskelemaan. En halunnut olla pekkaa pahempi vaan lähdin minäkin. ”Siirryit siis sinäkin Bostoniin”, totesi maailmaa nähnyt lääkärikollegani käytyään meillä kylässä Bostonissa. Elämä Harvardin tutkijana oli todella toisenlaista. Massachusetts General Hospital’in infektiotautiyksikkö oli huippuja täynnä niin, että päät kolisivat yhteen. Naapurilaboratoriossa tutkittiin HI-virusta. Tutkimusryhmän suosiosta kertoivat lähes päivittäiset TV-ryhmien vierailut. Nuo ajat olivat todella tuottavia ja innostavia.

Valtion tuottavuusohjelma haluaa vähentää väkeä, jotta työvoimaa riittäisi tulevaisuudessa yksityissektorille. Yliopistojen tuottavuusohjelma ei tiettävästi kohdistu tutkivaan ja opettavaan henkilöstöön. Toisin on sektoritutkimuslaitosten laita. Runsas ulkopuolinen rahoitus on ollut osoitus siitä, että tutkimus on merkittävä osa laitoksen toimintaa ja siksi tuottavuusohjelma iskee väistämättä juuri siihen.

Tutkimukseen liittyy merkittävänä osana koulutus. Ohjaamieni viidentoista väitöskirjan tekijästä 12 on laitoksen ulkopuolella terveydenhuollon palveluksessa, osa yksityissektorilla. Lyhyen ajan sisällä osastomme kahdesta tutkijasta on tullut kunnallisen terveysvalvonnan johtajia. Olen leikkisästi todennut tutkimustyötä aloitteleville tutkijoillemme, ettei laitoksesta kannata odottaa ”pysyväistä asuinsijaa”. Tästä huolimatta meillä on ollut onnea saadessamme osaavia tutkijakoulutettavia, joita on voitu palkata – tietysti ulkopuolisella rahoituksella. Erään tutkijan mukaan Kansanterveyslaitoksella liittyivät toisiinsa tutkimus ja käytäntö. Siksi se oli hänelle yliopistoa houkuttelevampi vaihtoehto. Oli tarjolla tuottava ja innostava ilmapiiri.

Lääketieteellisissä tiedekunnissa on valiteltu sitä, että sairaala potilastöineen varastaa yliopiston palkkalaisten tutkimukseen varattuja resursseja. Potilaat kun pitää aina hoitaa. Vaikka valtion tuottavuusohjelma näyttää menevän eteenpäin kuin juna, kannattaisi pysähtyä hetkeksi asemalle miettimään raiteen valintaa. Vaarana nimittäin on, että jos ylimmät päättäjät eivät erityisesti korosta tutkimuksen merkitystä sektoritutkimuslaitoksissa, niistä tulee valtion virastoja. Väen vähetessä paperityöt kasaantuvat, ja nehän pitää ”hoitaa” aina ensin. Samalla katoaa virikkeinen ja innostava ilmapiiri ja samalla karkaavat aivot.

Väitetään, että valtion lannoitetehdas myytiin liian halvalla. Joskus on tullut mieleen, ollaanko sektoritutkimuslaitosten osaamista ja brändiä myymässä liian halvalla.

Pentti Huovinen

Kylmä kyyti sammuttaa tulipäät?
“Baby, it’s cold outside”, laulavat Rod Stewart ja Dolly Parton rakastavaisten duettoa. Ajatukseni eivät kuitenkaan ole ulkona muutaman asteen syksyisessä illassa vaan Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen fuusioprojektissa. Syön sitä päivän kuudetta kourallista ”vihanneksia-hedelmiä-marjoja”. Sunnuntain viimeiseksi uhriksi olen valinnut banaanin.
 
Kuluneen muutaman vuoden aikana on odotettu ja odotettu. Meitä on punnittu ja evaluoitu. Olemme odottaneet selvityshenkilöiden ja evaluaatioiden tuloksia. Niin kansainvälisiä kuin kotimaisiakin. Ja nyt jälleen odotetaan. Fuusioevaluaation tuloksia. ”Why you don’t see … How can you do this thing to me?”
 
Viime viikolla raportoitiin Yhdysvalloista, että vanhainkodissa asuvat vanhukset söivät enemmän eikä heidän painonsa laskenut, kun heitä avustettiin aterioilla. Uutisen lukiessani tuli mieleen tilanteeseen sopiva vitsi. Tiedätkö mikä on kiinalainen laihdutuskuuri? – Syö yhdellä puikolla niin paljon kuin jaksat. ”I’m thrilled when you touch my hand.”
 
Vaikuttava tutkimus- ja asiantuntijatyö toimii pitkällä, jopa kymmenien vuosien aikajänteellä. Pohjois-Karjala projekti, itsemurhien ehkäisyprojekti, bakteerien antibioottiresistenssin vähentäminen ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Asiantuntijaorganisaatiot ovat herkkiä instrumentteja. Ja hyvin riippuvaisia yksilöistä. Toivottavasti nämä tulipäät, jotka uskovat asiaansa, eivät sammu pitkittyvässä epävarmuudessa. ”At least I’m gonna say that I tried.”
 
Kaino toivomus. Kunpa tämän fuusion jälkeen voitaisiin tehdä edes hiukan pitempi rupeama töitä ilman evaluaatioita ja fuusioita. ”I really can’t stay … Baby, it’s cold outside.”
 

Pentti Huovinen

Ps! Mitähän Lääkelaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen huippuasiantuntijat ajattelevat! Ovatko he illan viimeiset banaanit?

Stakesin ja KTL:n yhdistäminen puhuttaa meitä kaikkia. Kun lukee uusilaitos.fi-etusivua, kaikki tuntuu menevän eteenpäin mukavasti ja odotukset ovat kovat. Mutta, mutta. Käytävillä kuiskauksissa ja puheissa aistii epävarmuutta. Taitaa olla niin, että poikkeuksetta jokainen meistä jännittää miten tuleman käy. Asiantuntijaorganisaatiot ovat herkkiä instrumentteja. Epävarmuus vaikuttaa väistämättä työn maittavuuteen.

Uuden laitoksen toimintaa suunnitellaan lukuisissa alatyöryhmissä. Halutaan tehdä valmista. Johtoryhmän kokouksessa 28.5.2008 varoitettiin vakavasti, etteivät alatyöryhmät saa omatoimisesti laajentaa tai muuttaa toimeksiantojaan. Pitäisi malttaa mieli, ettei edes yritettäisi tehdä päätöksiä, jotka kuuluvat korkeammalle taholle. Vielä vähemmän saisimme kuunnella niitä, jotka haluavat meidän etenevän johtoryhmän toimeksiannot ohittaen. Muutoin koko projektin hallinta ja yhtenäisen etenemisen varmistaminen vaarantuu. Ja epävarmuus lisääntyy. Eikä kaikkea voi mitenkään saada valmiiksi tämän vuoden puolella.

Samaan aikaan julkisuudessa puhutaan valtion tuottavuusohjelmasta. Jälleen epävarmuutta. Itse asiassa tuottavuusohjelman pitäisi olla täysin laitosten yhdistämisprojektin ulkopuolella. Harva on se työntekijä, joka ehdottaa toimintoja, joissa hänen oma työtehtävänsä olisi vaarassa. Suunnittele siinä sitten uutta laitosta, kun mielessä kuitenkin koko ajan on mitä minulle tapahtuu. Tuottavuusohjelman päätökset on tehtävä muualla. Laitosten työväki ei niitä voi tehdä.

Kun olen nähnyt molempien laitosten osaamisen tason, toivon, että todelliset osaajat malttaisivat mielensä eivätkä tekisi liian pikaisia johtopäätöksiä. Epävarmuus kuitenkin heijastuu. Yksi heistä sanoi: "Pentti, juuri nyt on tyhmää kirjoittaa onnellisuudesta", viitaten edelliseen Dialogin blogiini. Saatoimme olla tyytyväisiä, jopa onnellisia Stakesin ja KTL:n vanhoina hyvinä aikoina. Nyt ollaan siirtymässä uuteen aikaan. Itse haluan uskoa, että myös se aika tulee olemaan hyvää aikaa, uskaltaisin sanoa jopa onnellista.

Joskus pari vuosikymmentä sitten Wärtsilän kundi tuli vastaanotolleni. Tarjosin sairaslomaa, mutta kokenut hitsari kieltäytyi ja totesi olevansa lomautettu. Voivoteltuani sitä tovin, kundi totesi: "Älä sinä poika siinä valita. Välillä hommia on paljon, välillä taas levätään. Hienoja laivoja on Suomessa aina tehty eikä se tähän lopu." Näin on myös terveyden ja hyvinvoinninkin alueilla.

Pentti Huovinen